maanantai 25. heinäkuuta 2011

Halla-aho hyväksyi terrori-iskun eikä kadu

Nimimerkki teuwo60 muistutti vastuuta pakoilevia hommalaisia, että Halla-aho on määritellyt saarelaisten kaltaiset vasemmistolaiset ”legitiimiksi vihan kohteeksi”:

”Todellinen vikapää ei ole afro, joka toteuttaa itseään juuri niin kauan ja paljon kuin koneisto antaa hänen toteuttaa. Todellinen syyllinen, ja legitiimi vihan kohde, on se utopiassa elävä poliittinen eliitti, jolle neekeri on hoivattava reppana ja kiva halinalle ja joka vähät välittää yhteiskuntarauhasta.”(30.9.2005 Scripta-blogissa)

Moderaattori kommentoi: ”Hei hei.” Totuudenpuhuja sai lähteä.

EDIT: Halla-aho tarkensi vihollisen määritelmää 23.3.2006: ”Minun on vaikea keksiä maailmankaikkeudesta alhaisempaa matelijaa kuin pohjoismainen sosiaalidemokraatti.”

Halla-aho osoitti tilannetajua ja lähes sadan viattoman uhrin kunnioittamista eilen näin arvokkailla sanoilla: ”Monet suomalaiset, joilla orgasmi keskeytyi, kun hommalaiset eivät polttaneetkaan tamperelaista pizzeriaa, ottavat nyt hyvitystä korkojen kera. Tiedoksi, että en kadu mitään kirjoittamaani, enkä ota minkäänlaista vastuuta Breivikin teosta, ja aion jatkaa samalla linjalla, koska huono maahanmuutto on huonoa ja monikulttuurisuus hanurista Breivikin teosta riippumatta ja huolimatta. Ei muuta tällä erää.”


2 kommenttia:

  1. Halla-ahon toiminta vihaajien idolina on ilmiselvä. Hänen toimintansa tutkailu ja kritisointi näkyvästi valtalehdissä on todella vaikeaa. Olen yrittänyt jatkuvasti esim. Helsingin Sanomien keskusteluissa tuoda esille Hommaforumin metodeja konkreettisin esimerkein. Tänään sain taas Supon lausunto äärioikeistolaisuudesta Suomessa käsittelevässä ketjussa julki pitkän, ehkä vähän keskeneräisen tulkintani Hommakerhoista. Ehdin saada sille vähän tukea ja komppausta ja sitten se olikin taas poistettu. Ilmeisesti rakkikoiramainen Hommapartio on taas käynyt kimppuun.

    Sopiiko, että julkaisen sen nyt tässä palstallasi? Minusta on tärkeää, että näitä hommelipuuhia tarkastellaan myös siltä kantilta, miten tällainen tavallinen meikäläinen Homman sivuja lukee:

    Epäilyttää
    IT-insinööri 26.07.2011 09:53
    Hommaforumilaiset järjestävät paikallistoimintaa ns. Hommakerhoissa. Isällinen Reino-setä ohjeistaa, kuinka kokoukset pitää järjestää esim. jonkun vaarattomalta kuulostavan harrastuksen varjolla siten, että aremmatkin kuikuilijat uskaltautuvat mukaan.

    "Pieniä tapaamisia pienin askelin mahdollisimman monella paikkakunnalla. Jotta Homma^^^^"

    Salaseuramaiset merkit (kirveitäkö lienevät) "projektin" nimessä varmasti kiihottavat nuorten uteliaisuutta.

    Nuorta, epävarmaa poikaporukkaa selkeästi houkutellaan mukaan mahdollisen tulevan kunnon toiminnan aavisteluilla ja antamalla ymmärtää, että Hommeliseura on järjestäytynyt ja jopa puolustusvoimien kanssa yhteistyössä toimiva organisoitunut järjestö.

    Lainaan Hommaforumin sivuilta:

    Jesse esittää Homman johdolle kysymyksen:

    "Jos käy niin kuin pelottelette, että islam aloittaa täysimittaisen sodan länsimaita vastaan, muuttuuko Homma järjestöksi, joka ottaa tehtäväkseen isänmaan puolustamisen aseellisesti? Siinä vaiheessahan eivät suuren sanat enää paljoa auta, vaan tarvitaan fyysistä toimintaa. Hommasta tulisi ikään kuin vapaaehtoinen armeija, joka tukee puolustusvoimia."

    Ja ämpee vastaa

    "Näin Homman^^^ johdon puolesta sanoisin, ettei yhdessä Puolustusvoimien kanssa laadittuja suunnitelmia voida paljastaa, mutta varmaa on että kriisitilanteessa Tiedoitusprikaati Homma^^^^ käy näppikset isämmaallisen tanassa nopean toiminnan "Spam and Destroy" operaatioihin yhdessä Puolustusvoimien viestijoukkojen kanssa."

    Yleisesti kysyttynä kysymyksenä esitetään seuraavaa:

    "K: Mix se nimi pitää olla joku lapsellinen ja naurettava Hommakerho ja mix pitää vaan pitsinnyplätä? Mixei nimi vois olla vaix Kalevalainen Rynnäkkö-Tuli-Myrsky-Osasto ja sit toiminta vois olla vaikka..."

    Ja tähän annetaan vastaus:

    "V: Niinpä. Juuri siksi. ;)."

    Mahtaako osa tästä porukasta turhautua pitsinnypläykseen? Suoran toiminnan kohteenhan Jussi Halla-aho on jo selkeästi määritellyt.

    VastaaPoista
  2. Homma ja ylöspäin osoittavat nuolet tarkoittavat, että "Homma on nousussa". Samanlaisia symboleja on myös Hommaforumin yläpalkissa.

    "Homma nousussa" -läpät lanseerattiin dokumentissa Sieg Heil Suomi, joka kuvasi Pekka Siitointa, Väinö Kuismaa ym. suomalaisia 1990-luvun äärioikeistolaisia. Tässä esimerkki: http://naurunappula.com/665575/homma-nousussa

    VastaaPoista